Rene Descartes oli aikana ennen tulevaisuutta ja nykyisyyttä elänyt palvelusväen kauppakorista hevosvankkureiden alle pudonneen herkkusienen ja lähikuppilani perimmäiseen loosiin perseestään juurtuneen Akin näköinen mies.
Rene ei aina ollut Akin näköinen, tai Aki Renen. Aamupäivän kahdeksannen kolmosoluen jälkeen olin noussut baaritiskiltä avautumasta kyypparille uusimman innovaationi teknisistä haasteista laittaakseni jukeboksista Ronny & The Boysiä vietelläkseni Markettaa, turvasatamamme teollisuuskosteuspyyhkeiden tuoksuista vyöruusua. Aki, joka ei vielä silloin tiennyt paikkaansa, oli iskenyt silmänsä Markettaan kuten valaanpyytäjä harppuunansa valaan ihraan ja ryhtyi kovaan ääneen naureskelemaan Ronny & The Boysille. Seurasi nujakointi, josta minulle jäi murtunut sormi ja Akille Descartesilainen nenä.
Haista Aki paska, sormeeni sattuu yhä. Olisit ajatellut niin minun sijastani se olisit ollut sinä, joka pääsi upottamaan harppuunansa ihraisaan valaaseen.
Descartes (tästä edespäin Rene koska en osaa taivuttaa ranskalaisia nimiä, eikä kirjoituskoneessani ole enää kirjainten aksenttinäppäintä keksittyäni sen soveltuvan erinomaiseksi aihioksi tiirikaksi) oli isä lyhytnäköisesti nimetylle Uuden Ajan filosofialle. Eivät ilmeisesti ajatelleet, että heidän aikansa jälkeen tulee vielä uudempia aikoja, jolloin heidän uudesta ajasta tulee vanhaa aikaa, paitsi siinä tapauksessa että aika kulkee häntäänsä syövän ouroboroskäärmeen lailla kehää ja löydämme taakse jättämämme ennen pitkää edestämme.
Akateemisen urani alkuvaiheilla Martinkallion yläasteen historiantunnilla kirjoitin opettajani vuolaasti kehuman esseen Renen älynväläyksestä "Cogito Ergo Sum", ajattelen siis olen. Rene, kuten lehtemme koko toimitus, oli vannoutunut totuuden ja todellisen tiedon etsijä, joka todellisen tiedemiehen tavoin laittoi omat kokemuksensa ja havaintonsa pölyisten ja homeisten kirjojen sivuilta löytyvän "tiedon" edelle.
Toisin kuin valistunut toimituksemme, Renen totuudenetsintämenetelmien keskiössä oli Skeptisismi, eli kaiken tiedon epäily. Hän käytti esimerkkinä unia: unissa koetut aistihavainnot eivät olleet totta, mikä hänen mielestään osoitti, että todellisenakin koetut asiat voivat olla täyttä harhaa. Toimituksen kesken jaettujen kokemusten perusteella voimme tietenkin todeta unien olevan totta, sillä "Uuden" ajan filosofit eivät olleet vielä löytäneet porttia astraaliulottuvuuteen, jossa kaikki ja ei mikään on, paradoksaalista kyllä, olemassa ja olemassaolematta.
Renen epäilyksen välineistä tunnetuin lienee kartesiolainen demoni, Deus Deceptor, eli kaikkivoipainen olento, joka pystyi luomaan subjektille todelliselta tuntuvia harhoja. Demoni kykeni myös hypnotisoimaan subjektin uskomaan täysin virheellisiä väittämiä todeksi. Sittemmin tuo "kaikkivoipainen" paholainen on toimituksemme sekä Myöhempien aikojen etkojen pyhimysten kirkon yhteistyön tuloksena karkotettuna Tom Nunna Jensenin toimistosta löytyneessä matjessillipurkissa kellarin siivouskomeroon. Kaikkivoipaisen demonin karkotettuamme pystymme validoimaan havaintomme todelliseksi.
Kuitenkin kaikkea tietoa epäillessään Rene tuli siihen tulokseen, että vaikka kaikki havaitsemamme tieto olisi harhaa, täytyy kuitenkin olla joku, joka nuo harhat kokee. Eli ajattelu on todistus ajattelijan olemassaolosta. Ajattelu ei kuitenkaan ole edellytys olemassaololle, mistä todisteena toimii havaintoni ihmisistä, jotka jäävät julkisissa tiloissa tukkeeksi oviaukkoihin, liukuportaiden ylä- ja alapäähän sekä julkisten liikennevälineiden sisäänkäyntien lähettyville erityisesti ruuhka-aikoina.
Ja toisaalta mitä edes on ajattelu? Päänsisäisiä sanattomia lauseita, jotka nopeutuvat, hidastuvat, katkeilevat ja hyppivät kirjoituskoneeni kirjainvarsien lailla eri tavoin pääkalloni sisältä löytyvässä harmaassa massassa riippuen siitä, minkävärisen "vitamiinitabletin" "lainaan" "väsymykseeni" hetki sitten tiirikoimastani kalevalaisen jäsenkirurgin Uriel Toivasen kassakaapista löytyvästä lapsilukollisesta purkista, jonka korkin avaamisessa minulla on kipeän sormeni takia vaikeuksia. Voimme siis todeta ajattelun olevan vain korrelaatioita ja reaktioita erilaisiin vaikutustekijöihin, aivan kuin sormeen lipsahtavan Philips-ruuvimeisselin kämmenselkään uppoavan kärjen kirvoittama, Plexubianilaisten suvunjatkamiselimiin viittaava alatyylinen huudahdus, jonka jätän tähän kirjoittamatta ylläpitääkseni lehtemme mainetta vakavasti otettavana ammattimaisena julkaisuna.
Mutta hetkinen, vaatiiko ajatus ajattelijaa? Voiko olla niin, että matjessillipurkki ei riitä pitämään kaikkivoipaista demonia kurissa, ja se huijaa meidät ajattelemaan, että ajatuksen olemassaolo edellyttää ajattelijaa? Etikkaisesta ja tillisestä vankilastaan käsin, tai ajatuksin, se on saattanut kaikkivoipaisena vain ohjailla meidät uskomaan karkotukseensa tai Renen väittämän virheettömään logiikkaan. Onkohan se muuten edes etsimämme petollinen paholainen, jonka purkitimme? Jos ei, niin mikä se sitten on? Vai karkotimmeko sittenkään mitään?
Ajattelenko?
Olenko?
Ajattelenko olevani?
Olenko ajattelevinani?
Ajattelevainen likoon?
VITAALINEN KAJEONTELO
NELIJAKONEN VELOTTAA
AJATTELEVAINEN KLOONI?
-Leka Halkola
P.S. Matjessilli tarkoittaa kutematonta silliä ja sen nimi juontaa hollantilaisesta ruokalajista "maatjesharing", joka tarkoittaa neitsytsilliä. Siitä juontuikin mieleeni. Hei Aki, jos luet tätä: haista vielä kerran paska. Sä haisetkin ihan sillille. Kusipää.